Lassila & Tikanoja eli tuttavallisemmin L&T on yritys, jonka sinivihreän logon moni varmasti tunnistaa esimerkiksi roska-autojen kyljestä, vaikkei yrityksen nimi sinänsä kuulostaisi tutulle.
1905 perustetulla yrityksellä on pitkät juuret Suomessa. Vuonna 2023 yrityksellä oli yli 9 000 työntekijää ympäri Suomea, mutta heidän pääasiallinen osoitteensa on Helsingissä.
Yrityksen päätoimialaksi on merkattu tavanomaisen jätteen keruu. Yritys kuitenkin jakaa toimintansa neljään pääosaan, jotka ovat Suomen ja Ruotsin kiinteistöpalvelut, teollisuuspalvelut ja ympäristöpalvelut. Jätteenkeruu on vain yksi osa-alue yrityksen toimintaa.
Lassila & Tikanoja -yrityksen historia
Yritys perustettiin 1905 Vaasassa ja, kuten nimestä saattaakin jo päätellä, perustajina toimivat Josef Lassila ja Frithjof Tikanoja. Aluksi yritystoiminta keskittyi kankaiden ja muiden tuotteiden tukkukauppaan. Yritys keräsi itselleen nimeä kaikkialla Pohjoismaissa ja olikin parhaimmillaan alueen suurin yksittäinen tukkukauppa.
Vuosien varrella yritys on muuttunut paljon ja kokeillut toimintaa eri aloilla, kuten vaateteollisuus. Kiinteistöhuollossa yritys aloitti 80-luvulla. Vuosituhannen lopun lähestyessä L&T oli tärkeä tekijä suomalaista jätesäkkiä kehittäneessä ja markkinoivassa Säkkiväline Oy:ssä. 2000-luvulla L&T brändäsi itsensä uudelleen yritykseksi, jonka tunnemme nykyään.
Lassila & Tikanoja pörssinoteeraus
Yritys on listattu Helsingin pörssiin. Lassila & Tikanoja osake löytyy tunnuksella LAT1V.