Teknologia-alan ratkaisuja tarjoava Aspocomp toimii ympäri maailmaa, mutta sen sydän eli oma piirilevyjä valmistava tehdas sijaitsee Suomessa Oulussa.
Oulun tehtaan lisäksi heillä on yhteistyökumppaneita niin Kiinassa kuin Euroopassakin. He toimivat mielellään yhdessä asiakkaiden kanssa juuri heille sopivien tuotteiden valmistamiseksi eli yritys tarjoaa asiakkailleen sekä tuotteita että palveluja.
Aspocompin historia
Aspocomp Group perustettiin vuonna 1999, kun sen edeltäjä Aspo Oyj muuttui kahdeksi erilliseksi pörssiyhtiöksi. Aspocomp osake ja yritys on siis pitkäaikainen teknologia-alan onnistuja. Yli 40 vuotta kestäneen historiansa aikana Aspocomp on nähnyt teknologia-alan muutokset, useita uusia trendejä ja joutunut mukautumaan muuttuvaan maailmaan.
Erityisesti yhteistyö Aasian markkinoiden kanssa on ollut iso osa Aspocompin toimintaa sen alkuajoista lähtien. 2000-luvun alussa he olivat ensimmäinen eurooppalainen yritys, aloitti Kiinassa HDI-piirilevyjen tuotannon ja avasi tehtaan. He myös ostivat osuuksia Thaimaan toiseksi suurimmasta piirilevyjä valmistavasta yrityksestä, josta tuli myöhemmin Aspocompin tytäryhtiö.
Vuonna 2023 yrityksellä on 167 työntekijää ja heidän liikevaihtonsa vuoden 2023 toisella neljänneksellä oli 9,45 miljoonaa euroa.
Aspocomp pörssinoteeraus
Aspocomp toimii monissa paikoissa ja heidän Oulun tehtaansa on toiminnan ydin. Sijainnikseen yritys kuitenkin nimeää Helsingin ja heidät onkin listattu Nasdaq Helsingissä. Osakkeen tunnus on ACG1V.